torstai 17. syyskuuta 2015

Ruusukvartsi- sekä ametistiriipukset


Työkaverini tilasi nämä korut itselleen ja ystävälleen. Hänen löytämänsä kuvien sekä keskustelumme perusteella etsimme sopivat kivet sekä ketjut. Loppu työ olikin helppoa. Tein riipuksiin hopealangasta korupiikit.


Nilkkakorun helmet pujotin niinikään hopealankaan, jonka molempiin päihin tein lenkit ja kiinnitin ketjuun. Yksinkertaista, mutta kaunista.


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

bolero


Tällainen pitsibolero valmistui kesällä. Olin tämän homman aloittanut jo viime kesänä ja siitä puuttui enää loppurutistus, mutta jotenkin kiinnostus oli päässyt lopahtamaan silloin... Nyt sain sen kuitenkin vihdoin valmiiksi ja yksinkertaisuudessaan siitä tuli aika onnistunut.

Käytin kuviossa jotakin Novitan baskerin pitsineuleohjetta. Se toimi aika hyvin hihassakin, hihan alapuolelle vaan tuli lisäyskiilat. Aloitin siis hihan neulomisen 1 o. 1 n. joustinneuleesta pyöröneuleena. Noin 10 cm jälkeen aloin tekemään pitsineuletta ja lisäsin tasaisin välein silmukoita 1. puikon alkuun ja 4. puikon loppuun. Kun hiha oli kainaloon asti aloin työskentelemään tasoneuleena jatkaen pitsikuviota. Hieman päänvaivaa tuotti neuloa kuviota nurjalta puolelta, mutta sen oppi aika nopeasti.

Tasoneuletta jatketaan niin, että se ulottuu suunilleen selän puoleen väliin (huom saumavara). Toinen hiha neulotaan täsmälleen samoin.  Kun molemmat hihat ovat valmiit, ommellaan ne selästä yhteen ja reunat viimeistellään 1 o. 1 .n joustinneuleella.

Kuvio on erittäin yksinkertainen, mutta kaunis. Tässä ohje:
lk, 1 o, lk, 1 o, lk, 1 o, 5 x 2 o yht, 1 o, lk, 1 o, lk, 1 o
2 krs o väliin
lk, 1 o, lk, 1 o, lk, 1 o, 5 x 2 o yht, 1 o, lk, 1 o, lk, 1 o
2 krs o väliin
lk, 1 o, lk, 4 o, 3 x 2 o yht, 4 o, lk, 1 o
2 krs väliin

Toivottavasti tästä saa jotakin selkoa! Mulla oli aika ohutta lankaa ja kakkosen puikot, mutta työ kuitenkin eteni aika nopeasti ja kuvio iskostuu nopeasti päähän kun sitä tekee muutaman kerran. Tämä oli vähän tällaista soveltamista, mutta joskus sekin onnistuu!! :)

Hauska vielä kun tämä lanka, jota käytin oli mieheni mummon peruja, hänkin oli kuulemma kova käsityöihminen. Minä nyt sitten perin mieheni kotitalon kätköistä löytyneet, mummolta jäljelle jääneet lankakerät, vaikka emme koskaan ehtineet tämän mummon kanssa tavata. Niistä on mukava neuloa ja ajatella, että Mummo on varmaan mielissään jossain pilven reunalla! :)

Nyt sitten vaan syksyn juhlia odottelemaan!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Muotoilupiirtämisen kurssilta

Muotoilupiirtämisen tunneilla harjoittelimme mallikuvien piirtämistä. Kävimme läpi varjostuksia, erilaisten pintojen ja kiiltojen piirtämistä ja värittämistä sekä esineiden hahmottelemistä eri kuvakulmista. Alkukurssista harjoittelimme myös teknisten piirustusten tekemistä. Nämä väritetyt kuvat ovat kuitenkin paljon mielenkiintoisempia kuin ne, joten jaan nyt vaan näitä teidän kanssanne!

Kelloharjoitus
Valo/varjo-harjoitus
Tässä harjoittelin helmien ja viistehiotun kiven piirtämistä.
Harjoitttelimme erilaisten pintojen piirtämistä. Jokaiseen kuvioon oli aikaa muistaakseni 7 min.
Piirsimme myös omat rintakorumme.

 Opin kyllä paljon tällä kurssilla. Satuin vaan hieman sairastelemaan kun näitä värillisiä kuvia piirrettiin, joten keskittyminen ei ollut mitään parasta. Nenä oli tukossa ja kuumekin sahasi ees taas. Vähän harmittaa, ettei ihan parastaan jaksanut antaa.. Mutta paljon hyvääkin näistä löytyy ja huomasin osaavani vielä vähän piirtää! :)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Liljankukka -korut

Tänä keväänä kolme serkkuani vietti ammattiin valmistujaisia joten tein heille kaikille lahjaksi samanlaiset riipukset. Jokaisessa on kuitenkin eri väriset lasihelmet, jotka on valittu lahjan saajan mukaan. Luonto ja kukat ovat tuntuneet olevan innoittajiani tämän vuoden aikana tekemissäni koruissa. Näiden korujen esikuvana ovat toimineet kauniit ja herkät liljat. Kaikki korut ovat 925 hopeaa.



'Liljankukka'-riipus vaaleanpunaisilla helmillä
'Liljankukka'-riipus sinisillä helmillä.
'Liljankukka'-riipus persikan värisillä helmillä.





Lisäksi tein tilauksesta yhdet Liljankukka-korvakorut vaaleanpunaisilla helmillä.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Hopeakorviksia

Kevään aikana minulta on tilattu muutamat hopeiset korvakorut, jotka olen innolla päässyt toteuttamaan koululla omina töinäni. Ylimmäiset korut ovat nimeltään 'Lintuset'. Idea niihin tuli, kun olin koulupäivän jälkeen kävelemässä kuorotreeneihin kirkkopuiston ohi. Katselin ruohikolla hyppelehtiviä varpusia ja huomasin, miten hauskan muotoinen niiden vartalo on suoraan takaa katsottuna. Tästä sitten lähdin luonnostelemaan ja lopputuloksen näet alla. Hieman väriä koruihin antavat kauniisti kimmeltävät Swarovski-lasihelmet.

Lintuset -korvakorut, 925 hopeaa, lasihelmiä

Lintuset sinisillä helmillä. Nämä kappaleet MYYTÄVÄNÄ!

 Eräs hyvä ystäväni oli löytänyt netistä hauskan näköiset korvakorut ja tilasi itselleen saman tyyliset. Minun versioissani on oikeista oksista valetuilla hopeaoksilla istuvat pienet linnut. Loppujen lopuksi olen itsekin melko tyytyväinen lopputulokseen. Niistä tuli aika hauskat! Ja näyttävät myös korvissa todella hyvältä.

'Tulkut'





Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä eräs rouva tuli juttelemaan, että on kovasti etsiskellyt sienen muotoisia korvakoruja, mutta ei kuitenkaan ollut löytänyt sellaisia ja menin sitten lupaamaan, että voisin hänelle sellaiset tehdä. Samalla valoin useammat kappaleet, joten niitä minulla on vielä kahdet myynnissä.

Sienikorvikset; MYYNNISSÄ x2

Olin aiemmin tehnyt vanhojen hopealusikoiden lusikkaosista korut, joten lusikoiden varret olivat jääneet käyttämättä. Lusikoissa oli kauniit ruusukoristelut, joiden halusin näkyvän. Alla olevien korvisten toteutus oli siis hyvin yksinkertaista. Juotin taakse tapit, porasin reiät, johon kiinnitin lasihelmet, hieman viimeistelyä ja voilá!

Lusikan varsi -korvikset

Mikäli kiinnostuit joistakin koruista, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse; liisi.ensola@gmail.com.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kivenistutuskurssilta

 Ensimmäisen lukukauden viimeisellä kurssilla harjoittelimme kivenistutusta. Jotkut kokeilivat jopa raeistutuksia, mutta itse tyydyin ihan vaan soikean sarjan ja putki-istukoiden treenaamiseen. Kurssin alkupuolella huomasi, miten väsyksissä me kaikki jo olimme vuoden uurastuksen jälkeen. Itselläni ainakaan ei meinannut oikein onnistua mikään. Lopputulokseksi sain kuitenkin valmiiksi kaksi sormusta.


Vaalenapunainen kivi on nimeltään Rhodoniitti. Sen väri ja mielenkiintoinen pintakuvio sopii mielestäni kauniisti yksinkertaisiin hopeisiin kehyksiin. Sileästä sarjasta valmistettu istukka on kiinnitetty puolipyöreään sormusrunkoon.

Rhodoniittisormus

Alla olevan sormuken runko on valmistettu valetusta mustikan varvusta. Kivet on istutettu putki-istukoihin. Pienemmät kivet ovat Akvamariineja, suuri keskikivi synteettinen.

Mustikanvarpu-sormus
Näiden jälkeen onkin hyvä lähteä "kesälomalle"...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Opiskelijaelämää

Monet ovat kyselleet tässä ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana kovasti, että millaista opiskeluni muotsikassa oikein on. Ajattelinkin tehdä nyt tällaisen pikakatsauksen siihen, mitä kaikkea olemme tehneet.

Syksypuolella meillä oli kurssi nimeltään muotoilun teoria ja käsitteistö. Tällä kurssillä kävimme hieman läpi suunnitteluprosessin kulkua asiakkaan ensitapaamisesta valmiin tuotteen markkinointiin. Kurssin aikana yksi tehtävistämme oli hahmotella korua. Aloitimme moodboardin tekemistestä, josta pyrimme poimimaan keskeisimmät vaikutteet ja tuomaan niitä esiin hahmomalleissa. Tämän kurssin aikana ei ollut pakko saattaa korua "valmiiksi" jalometalleista, vaan hahmomallimateriaalit riittivät. Tein omani puusta kaivertamalla.

Ensimmäisiä luonnoksia
Lopullinen puusormushahmomalli



Yksi ensimmäisen vuoden suurimmista kurssikokonaisuuksista, ellei jopa suurin oli Visuaalinen suunnittelu. Kurssin aikana tutustuimme erilaisiin taiteen lajeihin ja taiteilijoihin. Kurssi oli ehdottomasti yksi suosikkikursseistani. Saimme kurssin aikana 10 tehtävää (maalaus-, piirustus-, maalaus-), ennalta määrättyihin aihepiireihin liittyen, mutta saimme kuitenkin melko vapaat kädet töiden toteutukseen. Tarkoitukena oli "raottaa omaa taiteellista identiteettiä".

Yhtenä visu-kurssin tehävänä oli valita joku taiteilija ja tehdä häntä kuvastava kattaus. Itse valitsin balettitanssija Anna Pavlovan.

Anna Pavlovan kattauksen hahmottelua


Eräs toinen visukurssin tehtävistä oli tehdä veistos Orpheus ja Eyridyke -myyttiin liittyen. Tarkoituksena oli valita jokin kohtaus tarinasta ja kuvata se veistoksen avulla.


Eyridyke
Orpheuksn pettymys

Erikoinen rakennelma tukee patsaita kuivumisen ajan.

Viimeinen tehtävä oli omavalintainen tehtävä. Tein sen yhdistäen maalauksen ja rakosavesta tehdyn veistoksen. Tarvittiin oikeanlainen fiilis, että maalausta pystyi alkaa tekemään. Tästä se lähti; Sunnuntaipäivä, oma rauha, aurinko yrittää paistaa ohuen pilviverhon lävitse.

Maalausprojekti alkamassa


Toissa viikolla alkoi uusi kurssi nimeltään Värisommittelu. Tästä kurssista minulla on melko suuria odotuksia! Pidän kovasti väreistä ja haluan oppia niistä lisää. Ensimmäinen tehtävämme liittyi simultaanikontrastiin.

Valmiina aloittamaan!

Kaiken tämän lisäksi tulee vietettyä melko paljon aikaa työpajalla. Aina ei ehdi siivota työpöytää ja se saattaa näyttää aamulla palatessa tältä:



torstai 23. huhtikuuta 2015

Blogin siirto-operaatio

Minua on pitkään jo häirinnyt, kun menin joskus asentamaan google+ -palvelun blogiini, jolloin ihmiset eivät enää kyenneet kommentoimaan vapaasti blogitekstejäni. Loin siis tämän uuden blogin samalla nimellä, jotta kuka vain voi laittaa kommenttia ilman kirjautumista google+:saan. Tässä kuitenkin vielä linkki vanhoihin blogiteksteihini:

http://helmiajapolloja.blogspot.fi/

Toivon mukaan tämä systeemi nyt toimii!!